Gebardin pilkut - CakeAway

Gebardin pilkut

Gebardin pilkut syntyvät nopeasti kun tiedät jujun! Kuvion monistaminen on englannin kielellä pattern work -tekniikka, jossa kakun päälle tuleva kuorrute työstetään haluttuun kuvioon. Sekoita keskenään yhtä paljon marsipaania ja kaulittavaa sokerikuorrutetta. Lilsää seokseen teelusikallinen karboksimetyyliselluloosaa parantamaan seoksen muotoiluomiinaisuuksia.

 

Ota erilleen kaksi tai kolme pienempää osaa seoksesta ja värjää ne. Eläinten turkkia jäljiteltäessä hyviä värejä ovat lämmin ruskea, kastanjanruskea sekä musta. Työstä eri väreistä pitkiä, ohuita tankoja. Mitä ohempi tanko, sitä pienemmät pisteet saat ja sitä huolitellummalta lopputulos näyttää.

 

Leikkaa tangot paloiksi, pituus voi olla noin 10 senttimetriä. Kokoa tangoista nippu siten, että täplän keskelle haluttu väri jää sisimmäksi muiden tankojen ympäröidessä sitä. Sipaise tankojen pintaan inaus vettä, jotta tangot kiinnittyvät toisiinsa. Pidä tangoista muodostuva taikinapala tuorekelmun sisällä. Leikkaa siitä terävällä veitsellä ohuen ohuita levyjä kakun päälle vieri viereen aseteltavaksi. Aloita kakun keskeltä, sillä siihen katse kiinnittyy, joten haluat varmaan parhaan lopputuloksen juuri siihen.

 

Voit koota täplälevyistä myös yhden suuren levyn huolella tomusokerilla puuteroidulle tasolle, kaulia levyä kevyesti ja nostaa tavalliseen tapaan kakun päälle. Huomaa, että kuorrutteen alla tulee olla kosteutta, ohut kermavaahto-, voikreemi- tai hillokerros, jotta kuorrute pysyy kakun päällä ja pystylaidoilla myös paloiksi leikattaessa. Vinkki! Voit käyttää tätä tekniikkaa myös muihin kuvioihin, esimerkiksi vaaleanpuna-valkoiseen pilkkukakkuun. Käytä laikkukuorrutetta myös pikkuväen metsässä vietettävien synttärien keksien päällysteenä.

 


All rights reserved © Design & Developed by Cakeaway