Punkinpoisto eläimistä

Punkkipaniikki

-punkki teippiin-

 

​​Se heikoin yksilö vai punkkien painajainen?

Mökkimme on Itä-Suomessa alueella, jossa punkeissa tavattu niin borrelioosia kuin aivokuumetta aiheuttavaa virusta. Eikä tässä vielä kaikki. Punkit pitävät syystä tai toisesta erityisesti minusta. Ei tarvitse kuin heittää kassit veneeseen ja lykätä se vesille ja jo juoksee ensimmäinen pohjetta pitkin. Pelottavaa, erityisesti nähtyäni luonto-ohjelmissa punkkien valitsevan yhteisön heikoimman yksilön ja seuraavan sitä, kunnes se jää aloilleen kuolemaan. Pelkoa terästi lehtijuttu hiljattain Saarenmaalla kadonneesta, vesijättömaalta tajuttomana löydetystä herrasta, jolla oli kehossaan useampi käärmeenpurema ja satoja punkkeja. Punkkipaniikki on ajanut kehittämään punkitarkkailuprosessin, jossa maalarinteippi on pääroolissa.


Eläimet punkkikuriireina

Tämä kuluva kesä on miltei punkiton. Olen löytänyt kissasta ja koirasta vasta kymmenisen punkkiä. Ennätys on kissasta kerralla poistettuna seitsemän! Kuiva alkukesä oli kai punkeille haasteellinen. Sateiden jälkeen punkkeja näkyy hiukan enemmän. Tänä vuonna löytämäni yksilöt ovat  myös reilun kokoisia ja tumman värisiä. Lohdullista, sillä viime kesänä saimme tutustua miltei läpinäkyviin, minimaalisiin nymfipunkkehihin, joita pidin tosi pelottavana, ennen kuin hiljattain kuulin niiden olevan vaarattomia. Eivät pienet kuulemma vielä jaksa punktoitua ihon läpi. No niin, nyt vasta älysin, että punkin nimi tuleekin tuosta verbistä punktoitua, jonka juuri tuohon kirjoitin vaikken ollut varma, oliko verbiä tätä ennen olemassakaan. (Vanhempieni juuret ovat Keski-Suomessa ja siellä keksitään sanoja sitä mukaan kuin uusia tarvitaan). Punkteerauksesta kun yleensä puhutaan. Mutta löytyi sivistyssanakirjasta tuo punktoida.


-Goliat kerää keppejä, ja punkkeja-


Punkki kutittaa


Punkkimagneettina olen a) saanut vauhkon maineen ja b) oppinut löytämään punkit ennen kuin ne kiinnittyvät. Tarkistan usein, ettei punkkeja näy vaatteilla. Ja aina jos jostakin kutittaa, katson kutisevaa kohtaa varmistaakseni, ettei aiheuttaja ole punkki. Olen oppinut tunnistamaan tuon keveän kutinan iholla. Se on kuin hius kutittelisi hennosti ja paikkaa hiukan vaihtaen. Kaikille saareen vieraaksemme tuleville teroitan, että täällä kutina ei ole vain kutina. Aina on katsottava ja varmistuttava, ettei kyseessä ole punkki.


Kissan hoitopöytä
Anoppilassa on hyvä paikka katsoa punkit kisusta kodinhoitohuoneen työtasolla. Siinä on iso ikkuna, hyvä valo, iso suurennuslasi ja maalarinteippirulla laatikossa. Kissa rauhoittuu ikkunan äärellä voidessaan katsoa ulos.



-Tämä kissa ei hätkädä imuria eikä teippiä. Lähtee irtokarva ja huomaamatta jääneet punkit-


Eläinten punkkitarkastus
Koiramme on punkkien suhteen helppo, koska karva on lyhyt ja väritys pääosin vaalea. Goliat myös nopeasti näyttää raapimalla punkin paikan. Ja koira tulee sisälle perässäni. Remu-kissa sen sijaan on hankalampi, koska geeneissä on noin neljännes angoraa. Turkki on tiheä mutta onneksi sentään vaalea. Kissa liikkuu yölläkin sisään ja ulos ja joka kerran sisälle päästettäessä teen sille silmät unesta sihrussa punkkisyynin. Tasku- tai otsalampun valo on aivan paras apu, ja hyvät silmälasit.
Laitan kissalle ruokaa kuppiin ja istun viereen katsomaan sitä hyvässä valossa pitkään, nähdäkseni turkissa kuin surffaaja aallokossa harjalta toiselle etenevän punkin. Teippaan punkin maalarinteippiin, taittelen ja nasautan kuoliaaksi. Muuten punkin tappaminen on työlästä. Moni kertoo polttavansa punkit. Teippi on näppärämpi yksin punkkeja jahtaavalle. Jos punkit kerää lasiin, ne karkaavat. Muovisesta, kynämäisestä punkinpoistajasta punkki olisi ensin siirrettävä metallipinsetteihin ja tuikattava tuleen. Liian hidasta kärsimättömälle kissalle.


​- Etsivä löytää –



Maalarinteippi accessoire & sisustuselementti
Mökillä teippaan T-paidan rinnukseen paloja maalarinteippiä. Siitä on nopea nykäistä pala punkkiparan kohtaloksi. Sisällä teippiä on iskuvalmiina pätkittynä mm. sohvan vieressä seinässä, kerrossängyn jalassa, ruokakuppien vieressä kaapinpäädyssä ja tuolin selkänojassa.


-pala maalarinteippiä ruokakuppien äärellä-

 

-kynämäinen punkinpoistaja, jonka lenkin saa helposti karvaiseen turkkiin punkin ympärille-


Punkkirokotetta ja maalarinteippiä 
Ensi kesänä otan rokotteen aivokuumevirusta vastaan. Kolmen rokotteen setti on tähän mennessä jäänyt ottamatta mutta riskialue, eläinten määrä ja taipumus löytää punkit itsestäni puhuvat rokotteen puolesta. Borrelioosiin ei ole ennaltaehkäisyä, parasta on katsoa mikä kutittaa, poistaa kiinnittynyt punkki välittömästi ja käydä lääkärissä, jos punktiokohdan ympärille tulee punainen rengas. Menisin kyllä näytille, jos kohta olisi punainen ja kuumottava, vaikkei rengasta vielä näkyisikään. Eläimille annettavista karkotteista en ole löytänyt tehoja enkä raaski niitä niillä turhaan rasittaa. Niitä varten varaan jatkossakin muutaman rullan tuoretta teippiä.

Leave Comment

All rights reserved © Design & Developed by Cakeaway